| s-1
| Kaaduin ja näin Läpi samean kalvon Kuinka joukko kasvoi ja kerääntyi Näin nuo kaksi silmää vierekkäin Nyt öitä pitkiä valvon Kun yksinäisyys hetkeksi perääntyi Silmät sytyttivät Pitivät järjen mukana Säilyttivät hengissä Ja hätkähdyttivät Kuin maassa vieraassa makaava Mies liian suurissa kengissä |
| s-2
| Rinnassani on nyt raikas ilma Jonka jalostin järvin, metsin Silmänsä olivat kuin maailma Ja hänet vielä käsiini etsin |
| s-3
| Hän auttoi minut jaloilleni Ja katselimme toisiamme Kun vanha mies lauloi Käsitys sykäyksittäin rintaan meni Korjasi kaikki vikamme Mies laulussaan olutta joi Noissa silmissä heijastui unelmien pakoilu Ja elämän ihana turhuus Kiireetön lauantainen makoilu Ja maanantaiaamun kurjuus |
| s-4
| Näin silmissään nälkäisen äänen Joka kulkee yllä kukkuloiden, laaksojen Toivon sieltä löytäväni katseensa hänen Päihittäjän maailmani yksinäisen ajanjaksojen |
| s-5
| Reunalta kallion näin totuuden Se hukkui, pärskyi meren kuohuissa Ennen kuin kyseenalaistat luotettavuuden Vieraile uudelleen koskissa, tuskissa tutuissa Ja seuraavan kerran kun kyyneleet vierivät Niin jälkensä minunkin poskilleni jättävät Ja kun hyppäämme, maailman jätämme Soidessa tuhannen unohduksen urun Ojennetuin käsin Muilta suljetuin mielin Niin onko pala ilon vai surun Jonka nyt helposti nielin |
| s-6
| Pilvet kun peittävät kuun Kissat kun mouruavat kaipausta Kun unohdan kaiken muun Kun pelkään viimeistä laukausta Sodan tämän viimeisen rakkauden Niin nostan käteni ilmaan Antauden vuoksi yhteisen vaurauden Ja niitylle lupauksen kirmaan |
| s-7
| Jos osaisen takoa miekan Halkaisisin sillä taivaan ja maan välin Vuoksi paakkuuntuneen hiekan Kuljin melko epävakain jäljin Kun talloin muistoni muistoosi Syntymäni kuolemaasi Ja joku yhteyden kokosi Siunaamaan luvatun Monin sanoin kuvailtun maasi |
| s-8
| Mitä jäi jäljelle Kun eksyin joukosta Ei sijaa järjelle Sanoja tyhjiä kohtalosta Ne elättävät minua Ja minä niitä En kiintymystuoksua vainua Jos ei kylvä, ei niitä On kai uskominen Kun herää pelko todellinen |
| s-9
| Nyt istun ja katselen Kun jänis viimeinen pihaa kiertää Se kai pian loikkien Mieltäni vapaudellaan hiertää |
| s-10
| Viime yönä näin unen Jossa tapasin Viisauden Juttelimme pitkään ja tiemme erosivat Kyseenalaistin hänen väitteensä Talloin filosofian elämänsä Ja urut unen vuoropuhelumme toistivat |
| s-11
| Ja nyt menen Luo jakajan veden Ja ihastelen näkyä sievää Kun koko elämäni Jälkeen jättämäni On kuin viisauteni, virtojen viemää |
| s-12
| Olen kironnut ja vannonut Syyttänyt ja uhonnut Ja elämä on malttiani venyttänyt On enää jäljellä pino Nopeasti katsottuna vino Tunteista, virroista jotka olen tyynnyttänyt |
| s-13
| Viisauden sanat jalot Ovat kuin kiviset talot Lämmön ja läheisyyden hyvin eristäviä Ja tiedon jättämät kyyneleet Pohjistaan lahot veneet Ei löydy ilman viinavirtoja niitä kestäviä |
| s-14
| Ja nyt menen Luo jakajan veden Ja ihastelen näkyä sievää Kun koko elämäni Jälkeen jättämäni On kuin viisauteni, virtojen viemää |
| s-15
| Saitko kiinni ideasta elämän Löysitkö suojaisan sataman Voititko vihan kohtalosi synnyttämän Rakensitko rauhan majan matalan Vai jäikö sinulle mitään Tuliko sinusta kaltaiseni Raakile, jota säälitään Jos ei muuten niin kautta itseni |
| s-16
| Ne kaikki huumaavat yöt Kun nukuit kuin unelma Uneksiessasi vieressäni Ketä nyrkillä ihanuuden lyöt Nykyään, vai elääkö sommitelma Tämä ruma vain päässäni |
| s-17
| Meidät erotti voima valtava Kiintymystä yhteistä suurempi Se eli mielessäni, oli kavala Ja niin sammui nuori lempi Meidät jätti tuo ihanuus Jätti lähtiessään mieleeni varjon Sen suojakerroin on salaisuus Kuten myös määrä tämän kaihon |
| s-18
| Olit ainoa elävä, joka kuunteli Kun mies tämä tuskastaan huuteli Nyt ovat vain aaveet seuranain Menneisyydestä kuiskivat vain Kun taakan pienemmän kantaa sain Nyt taakka on valtava Ja sen ainoa kantaja On kehoni omistaja |
| s-19
| Olomuotoni vaihtelee Kiinteän ja nesteen välillä Poikkeaa kaasuunkin Ottaa utuisen hahmon Saavuttamatta koskaan Sitä perinpohjaista täydellisyyttä Kyynelvetistä ainetta Joka on pehmeän, juoksevan jäinen Ja savuaa ilman tulta |
| s-20
| Yöllinen yksinpuhelu Liittää sieluni siihen kaikkeen Sanattomaan lokaan Joka on koko ihmiskunnan turhuudessaan peittävä Totaalisesti ihmisyyden hävittävä tekijä Herää aamulla väsyneenä Nukuta itsesi väsyneenä kemiallisesti Jotta jaksaisit taas polkea ja kulkea Ja tunkea rahaa kasvottoman mahdin taskuun Joka naamioidaan omaksi taskuksesi Mainoslauseiden ja veikkauskuponkien voimalla |