Dependency Tree

Universal Dependencies - Finnish - OOD

LanguageFinnish
ProjectOOD
Corpus Parttest

Select a sentence

s-1 keskiviikko 19. toukokuuta 2010
s-2 Inspiraatio
s-3 Lähes päivittäin soitamme lapsen kanssa yhdessä kaikkea sellaista, josta hän pitää.
s-4 Hän istuu sylissäni ja laskee pienet sormensa minun sormieni päälle koskettimistolle.
s-5 Soitamme, laulamme, nauramme.
s-6 Nautin siitä valtavasti.
s-7 Silti kaipaan tilaa myös omalle musiikilleni.
s-8 Tänään sain oman hetken ja soitin sieluni kyllyydestä pitkästä aikaa ihan yksin.
s-9 Heittäydyin toviksi siihen maailmaan, siihen erityiseen paikkaan, jossa joskus olen viettänyt kovastikin aikaa.
s-10 Soitin Bachia ja hiukan Chopiniakin mutta päivä ei tuntunut jälkimmäiselle otolliselta.
s-11 Kun lapsonen tuli ulkoleikeistään kerroin hänelle hetkestäni Bachin seurassa.
s-12 Välitön toive oli, että pitäisi saada kuunnella Bachia yhdessä ja nimenomaan levyltä.
s-13 Lupasin, että päiväunien jälkeen voidaan laittaa soimaan.
s-14 Heti herättyään hän muisti mitä oltiin sovittu ja niin kajahtivat konsertot ilmoille.
s-15 Olen iloinnut siitä, että jalkani on jo selvästi paremmassa kunnossa.
s-16 Myös se ilahdutti, että perunakauppiaamme oli kierroksellaan ja toi kotiovellemme suuren säkillisen hyviä jauhoisia perunoita, tuoretta salaattia ja kevätsipulia.
s-17 Sipulit hän halusi antaa veloituksetta.
s-18 Sain inspiraation kuvata kevätsipuleita ja nyt minun tekisi mieli tehdä jokin ruokaisa salaatti iltapalaksi.
s-19 Suuntaan siis keittiöön.
s-20 Kuulostaa ihanalta, soittamista yhdessä lapsen kanssa.
s-21 Itse kävin joskus nuorena soittotunneilla, en oikein jaksanut harjoitella ja hommasta tuli pakkopullaa.
s-22 Toisaalta myös nautin kun osaisin soittaa jonkin kappaleen.
s-23 Nyt on tainnut jo kaikki opit unohtua, kiva nähdä ovatko omat lapset myöhemmin musiikista kiinnostuneita.
s-24 Nyt isompi ainakin laulelee jatkuvasti ja kuuluvalla 8välillä vähän liiankin) äänellä :)
s-25 Mikä ihana lahja lapselle, kun saa musikaalisuuden ja saa jakaa sen rakkaimman ihmisen kanssa.

Text viewDownload CoNNL-U